Author: Irene

Kokonainen vuosi takana – unelmia ja kokemuksia

Kuukauden vaihtuminen ja uusi vuosi on juuri  tulollaan.  On aika käydä edes jossain määrin läpi, mitä vuosi on tuonut tullessaan. Mitä kaikkea uutta ja tärkeää olen kokenut tänä vuonna ja miten olen mahdollisesti saanut autettua muita.

Auttaminen, eheyttäminen ja haasteiden kääntäminen voimavaraksi on se juttu, miksi  Aina Voin terapiaa on. Niin montaa ihmistä ja unelmaa olen saanut olla mukana kokemassa. Haasteet, ne on tarkoitettu voitettavaksi, välillä se vaan vie aikaa ja kerran vielä, aikaa.

Yhä uudelleen nöyränä mietin, olen saanut ainutlaatuisen oikeuden auttaa ihmisiä. Aitiopaikalta saan nähdä kuinka moni eheytyy ja saa itselleen voimavaroja sekä vahvistusta elämän iloihin sekä suruihin, haasteisiin ja tulevaisuuteen.

Vuoden 2017 alussa jatkoin  muutaman kuukauden vanhaa Aina Voin  toimintaa. Eli vuonna 2017  kaikki oli uutta ja ihmeellistäkin. Uusi toimitila, uudet asiakkaat, elin oman yrityksen tuoreudesta.  Asiakkaita alkoi olemaan paljonkin. Te asiakkaat,  jokainen olette olleet upeita kohtaamisia minulle, olen oppinut ammatillisesti  teistä jokaisesta paljon. Olette ainutlaatuisia.

Jokainen asiakkaani joka on ollut terapiassani on minulle tärkeä. Te jotka olitte vain hetken ja te joiden kanssa olen jakanut ajan  pidempään, te jotka olette toipuneet ja jatkaneet matkaa, teitä kaikkia muistan. Toivon että teillä  elämä kantaa, niinhän se kuitenkin  tekee. Sen tunteen  kun aina voisi muistaa. Jos joskus varjot tuovat enemmän osuutta arkeen, olen käytettävissä. Voidaan käydä yhdessä haasteita läpi ja miettiä yksilöllisesti miten jatketaan.

Mikäs sen upeampaa kuin että saa tuloksia aikaan. Moni asiakas on päässyt vuoden aikana  pois turhistä varjoista sekä esteistä. Ne toipumiset ovat näkyneet  vireystilan paranemisessa, työn saannin onnistumisessa, ilona ja hymynä sekä vahvuutena. “Olen hyvä ja tarpeeksi hyvä itselleni” – siitä se lähtee!  Harjoittelemme ja muistutamme itseämme onnistumisista.  Tiedosta kuitenkin  että jokaisella  on oikeus  olla myös  hauras. Kaikella on paikkansa.

Näin vuonna 2017 ja kiitän nöyrimmin teitä kaikkia asiakkaitani ja oikein hyvää Uutta Vuotta 2018.

 

 

Marraskuu – tuulta ja tuiverrusta

Syksy on jo kovasti edennyt. Ensilumikin on näyttäytynyt ja poistunut. Taas valkoinen lumi peittää maan ja lumi tuo valoa kulkijoille.

Syksy, talvi, kevät ja kesä – Suomen neljä vuodenaikaa – ilo vaiko suru? Ollaan vahvasti menossa kohti vuoden loppua. Valot loistavat pihoilla ja parvekkeilla. Lapset odottavat vuoden kohokohtaa, juhlaa!

Jokaiselle Joulun aika tuo muistoja, mietteitä se herättää tunteita ja tuoksujakin mieleen.  Se mikä minulle on hyvä, ei ehkä sinulle sovi. Jokaisella on omat mietteensä marraskuusta ja loppuvuoden ajasta. Kuitenkin nämä vuodenajat toistavat aina itseään.

Itse koen syksyn antavan uuden sykäyksen kohti uutta. Luonto kaipaa lepoon. Osa eläimistä kömpii talviunille. Me ihmiset elämme tavallamme, kuka mitenkin tuntien. Toiselle perinteet tuovat mahdollisesti turvaa ja iloa, toinen ei taas koe tarvetta niihin. Yritetään ymmärtää aikaa, ilmiöitä  ja löytää se hyvä elämästä  mikä kantaa. Yritetään jaksaa mahdollisesti seuraavaan hetkeen, vaikean yli. Joku toinen taas ehkäpä nauttii ja iloitsee. Kukin tavallaan.

Heinäkuun alun mietteitä

Armo

Irene Nordström Orvokit

Kuva Irene Nordström

Jokaisella meillä on hankaluutemme. Se että kestämme oman vajavaisuutemme vaatii paljon. Ole armollinen itsellesi. Huomaat että päivä on hurjasti kevyempi.  Harjoittele jo huomenna!

Elämän iloja

 Kiitollisuus

 

sydän_hiekassa

Kuva Irene Nordström

… on sitä että, saa olla itselle hyvien ihmisten kanssa yhdessä, niin että voimavarat riittävät. Suru ei häiritse ja  ilo elämästä  täyttää päivän. Kiitos, nöyränä kiitän.

Elämä on harjoitusta, joka päivä on uusi mahdollisuus.

Uusi sivupiste

Aina Voi sivupiste tulee Kirkkonummelle kesäkuusta 2017 lähtien. Tervetuloa!

Tervetuloa Aina Voi -sivustolle!

mansikat_irene

Kuva Irene Nordström

Hei!

Olet juuri tutustumassa Aina Voi -yrityksen sivustoihin. Tervetuloa tutustumaan tarjoamaani ratkaisukeskeisen psykoterapian palvelumuotoon.

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén